Olin tänään ensin koeratsastamassa Somaa, se on 12v suokkitamma.
Hain sen
tarhasta ja harjasin , oli todella kiltti ja mukava:)
Sitten laitoin
varusteet jossa oli myös nätisti, olin jo ihan rakastunut, pitkäharjaiseen
neitiin:)
Menin selkään ja omistaja kertoi että Soma jännittää ja stressaa
uusista ihmisistä.
Mentiin ensin lenkki maastossa ja oli todella kauniisti,
isokäyntinen tamma:)
Kentälle kun päästiin niin hevosesta huomasi että se
stressasi, alkoi stepata ja oli erittäin jännitynyt, ekaksi mietin että mitä nyt
mutta sitten muistin että hengitä ulos, ja kun rentouduin niin hevonenkin
rentoutui hieman:)
Edelleen oli kuitenkin jännittynyt, tein sitten
voltteja ja se rentoutui aina välillä hiukan mutta oli todella kiireinen,
taputtelin kaulasta ja myötäsin ja kehuin heti kun rentoutui
hieman:)
Sitten koitin ravia, se oli todella ISO, mutta kuitenkin
suhteellisen tasainen ja mukava, siirryin takaisin käyntiin ja tavoitteenani oli
vain saada hevosta hiukan rentoutumaan, välillä se haki hiukan eteen alas
jolloin kehuin heti:)
En ottanut laukkaa koska omistajan ja minun
mielestä oli turha stressata hevosta enempää, heti kerralla, hän näytti selästä
vielä laukan ja ravia jonka jälkeen menin vielä selkään ja käytiin
maastossa.
Ja omistaja sanoi myös että hevonen on usein vielä
stressaatuneempi mitä nyt oli, ja sanoi että rentoutumiseen saattaa mennä
2viikkoakin, mutta siitä sitten vain luottamusta hakemaa:)
Soma saapuu
Muddaisiin Lauantaina, itse sain uuden työn(lisärahaa) ja tienaan
tallillakin.
Ja kk päästä saan rahaa kun Lassi myydään:)
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
tiistai 11. syyskuuta 2012
tai sitten
En saanutkaa miest, mutta naiseen tutustuminen on huomenissa:)
Katsotaan josko onnistaisi:) Hän on ainakin urheilullinen, tykkää lenkkeillä ja treenata, ja aitajuoksu on hänen intohimonsa:D
Hän on kaunis punaverikkö:) Toivotaan että kemiat synkkaa:)

Muuttuupi ehkä toisenlaiseksi
Tänään, ehkä ehkä ehkä...Juu siis meen kattoo yhtä 8v miestä:D
Eipä siitä sen enempää...Omaksi ei tai ehkä;D

lauantai 30. kesäkuuta 2012
Erikoispostaus #3 Hevoset joilla olen ratsastanut (osa 1)
Juu siis ajattelin nyt vihdoin väsätä tän.Varoitus tästä tulee todennäköisesti pitkä ja melko tylsä ku läheskään kaikista hevosista ei oo kuvia.
Aloitan nyt ihan alusta kun aloin ratsastaa.:
Kimmikki, vuonohevosruuna, nykyään jo lähemmäs 30v mutta edelleen elossa.Ensimmäinen hevonen jonka selässä olen istunut.( noin 4vuotiaana).Todella kiltti, toiminut myös terapiaratsuna.Jos selästä meinasi tippua tai tasapaino horjahti niin pysähtyi ja katsoi onko ratsastaja kyydissä.Varma kaikissa tilanteissa, oli kiltti hoitaa myöskin:) Nykyään eläkkeellä eikä enää ratsastus käytössä.
Märtta,vuonohevostamma, jo kuollut, oli vuonislaumasta se jonka ainakin tunnisti lyhyestä otsatukasta kuka vaan.Oli laiska ratsastaessa mutta muuten todella kiltti, oli myös kärryttelykäytössä ja vikellyshevosena , tämän tamman selässä olen mm.seissyt kun se laukkaa:D ikävä tammulia.oli hieman hapan mutta silti monen suosikki, oli myös terapiakäytössä.
(ei kuvaa)
Seirina, vuonohevostamma, nyt varmaankin n16vuotias ja edelleen tekee ratsunhommia sekä kärryttelykäytössä on, Oli todella pirteä ratsastaa, itse en pienempänä oikeastaan koskaan tykännyt sillä mennä, oli liian reipas omaan makuuni, oli myös terapiakäytössä:)Hyppäsi erityisen hyvin ja oli kiltti hoitaa.
(ei kuvaa)
Lisja, vuonohevostamma, oli harmaahallakko ja yksi suosikeistani, ei asunut tallilla virallisesti, oli välillä leiri käytössä:) oli mm.hoitsuni joskus 10vuotiaana.Oli kiltti ja sopivan reipas ja rauhallinen, aivan ihana tamma, kova ikävä edelleen..Oli melko herkkä mutta ei kuitenkaan ollut ylitarkka ratsastajasta:)
(ei kuvaa)
[vuoniksia olisi vielä noin 4 mutta en nyt jaksa kaikkia luetella:D]
Donna, rodultaan risteytysponi , ja oli tamma, oli vuonistallilla vain parina kesänä leirikäytössä, oli minun leirihoitsuni molempina vuosina , oli ensimmäinen PONI jolla ratsastin kunnolla kun aloitin suoraan vuoniksista:)Oli muistaakseni kivan reipas ja herkkä.Oli oikea unemla poni, valkoinen ja pitkäharjainen:) Ikävä tätäkin tammaa, en tiedä onko edes elossa enää..
Fanny,lämminverinen ravihevonen, tamma, kun menin sillä niin sillä ei ollut ihmistä koskaan ollut selässä ja itse olin hiukan kauhuissani, olin varmaan itse 12v, oli erittäin herkkä ja säpäkkä tapaus mutta olisin ostanut jos olisi ollut mahdollisuus, olisi opettanut ratsastamaan TODELLA pienillä avuilla.jos veti ohjasta hyppäsi pystyyn,erittäin kevyet ohjasotteet sai olla, kokeilen jopa pienen pätkän ravia, oli kiva kokemus mennä tällä hevosella.
Suomenhevostamma (?) n8vuotias.Vedin sen kanssa mm.hiihtäjää talvella kerimäellä, oli ihanan reipas ja innokas mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä:)Menin tällä tammalla 2kertaa, toisella ilman satulaaa ja se meni piehtaroimaan:D ja toisella pitkin lumisia metsämaastoja.Yksi hienoimmista kokemuksista.
Issikka ruuna (?) Nimeä en siis muista, menin kyseisellä issikalla lapissa kun menin talvella 2h vaellukselle:)oli kiva kokemus mennä issikallakin, oli kivan reipas ja töltti oli pehmeää, ainut miinus vaelluksessa oli n -20asteen pakkanen:D

Tuure, vuonohevosruuna, kiltti ja rauhallinen, myös terapiakäytössä, hieman nuorempi kuin kimmikki, toiminut myös metsätöissä, tuurellakin olen jo pienenä mennyt paljon, hiukan reippaampi kuin kimmikki,ratsastetaan edelleen välillä:)
Catinka ,vuonohevostamma, nyt varmaan lähemmäs 20v, ei ollut varsinaisesti tunneilla, oli ratsastuksen opettajan oma.Oli harvinaista herkkua kun cattiksen sai tunnille, se oli herkkä kuin mikä ja myöskin todella kiltti, sai myöhemmin pari varsaakin ja varsoja hoidin myös joskus about 9vuotiaana:) Edelleen ratsastuskäytössä ja samalla omistajalla.
Märtta,vuonohevostamma, jo kuollut, oli vuonislaumasta se jonka ainakin tunnisti lyhyestä otsatukasta kuka vaan.Oli laiska ratsastaessa mutta muuten todella kiltti, oli myös kärryttelykäytössä ja vikellyshevosena , tämän tamman selässä olen mm.seissyt kun se laukkaa:D ikävä tammulia.oli hieman hapan mutta silti monen suosikki, oli myös terapiakäytössä.
(ei kuvaa)
Seirina, vuonohevostamma, nyt varmaankin n16vuotias ja edelleen tekee ratsunhommia sekä kärryttelykäytössä on, Oli todella pirteä ratsastaa, itse en pienempänä oikeastaan koskaan tykännyt sillä mennä, oli liian reipas omaan makuuni, oli myös terapiakäytössä:)Hyppäsi erityisen hyvin ja oli kiltti hoitaa.
(ei kuvaa)
Lisja, vuonohevostamma, oli harmaahallakko ja yksi suosikeistani, ei asunut tallilla virallisesti, oli välillä leiri käytössä:) oli mm.hoitsuni joskus 10vuotiaana.Oli kiltti ja sopivan reipas ja rauhallinen, aivan ihana tamma, kova ikävä edelleen..Oli melko herkkä mutta ei kuitenkaan ollut ylitarkka ratsastajasta:)
(ei kuvaa)
[vuoniksia olisi vielä noin 4 mutta en nyt jaksa kaikkia luetella:D]
Donna, rodultaan risteytysponi , ja oli tamma, oli vuonistallilla vain parina kesänä leirikäytössä, oli minun leirihoitsuni molempina vuosina , oli ensimmäinen PONI jolla ratsastin kunnolla kun aloitin suoraan vuoniksista:)Oli muistaakseni kivan reipas ja herkkä.Oli oikea unemla poni, valkoinen ja pitkäharjainen:) Ikävä tätäkin tammaa, en tiedä onko edes elossa enää..
Fanny,lämminverinen ravihevonen, tamma, kun menin sillä niin sillä ei ollut ihmistä koskaan ollut selässä ja itse olin hiukan kauhuissani, olin varmaan itse 12v, oli erittäin herkkä ja säpäkkä tapaus mutta olisin ostanut jos olisi ollut mahdollisuus, olisi opettanut ratsastamaan TODELLA pienillä avuilla.jos veti ohjasta hyppäsi pystyyn,erittäin kevyet ohjasotteet sai olla, kokeilen jopa pienen pätkän ravia, oli kiva kokemus mennä tällä hevosella.
Suomenhevostamma (?) n8vuotias.Vedin sen kanssa mm.hiihtäjää talvella kerimäellä, oli ihanan reipas ja innokas mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä:)Menin tällä tammalla 2kertaa, toisella ilman satulaaa ja se meni piehtaroimaan:D ja toisella pitkin lumisia metsämaastoja.Yksi hienoimmista kokemuksista.
Issikka ruuna (?) Nimeä en siis muista, menin kyseisellä issikalla lapissa kun menin talvella 2h vaellukselle:)oli kiva kokemus mennä issikallakin, oli kivan reipas ja töltti oli pehmeää, ainut miinus vaelluksessa oli n -20asteen pakkanen:D
Tässä välissä menen paraisten ratsastuskoulun hevosiin, niistä ei taida kuvia olla...
Jupiter, tilastohevos(?) ruuna.Nykyään yksityisenä ihmisellä jonka tunnen,ratsastuskoulussa imppasi, oli suosikkini ehdottomasti hevosista, olisin halunnut sen omakseni mutta ei äiti silloin vielä suostunut mulle omaa hevosta tietenkään ostamaan.Oli melko laiskahko tunneilla mutta sitäkin kiltimpi.
Satuloidessa saattoi olla hieman hapan mutta muuten ei koskaan.
(ei kuvaa)
Beaty, kimo pieni welsponitamma, aivan ihana poni, rakastuin ensisilmäyksellä, se hörisi kun menin tallille ja oli kivan pirteä, menin sillä usein ilman satulaa, mutta kauan en voinut sillä ratsastaa kun kasvoin liian isoksi.:(Nykyään jo vihreämmillä laitumilla kaviokuumeen takia.
(ei kuvaa)
Chille, tilastoruuna, oli kentällä junttura ja laiskahko mutta maastossa oli ihana , sillä oli kiva päästellä täysiä maastossa.Sekin nykyään jos vihreämmillä laitumilla kaviokuumeen johdosta.
(ei kuvaa)
Milton, iso n175cm korkea pv ruuna.Nykyyän on yksityinen jo,Oli maastossa herkästi innostuva mutta kentällä kiva ratsastaa ja todella osaava.
(ei kuvaa)
Laitan loppuja joku toinen kerta koska näitä on paljon, tai en jatka jos ketään ei kiinnostta.joten kommenttia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)